Torstaina oli keikka. Ghostsonics aka Haamuhomot soittivat Semifinalissa. Lähdin katsomaan keikan ja ottamaan "ehkä pari siideriä". Yksi keikka, yhdet jatkot Loosessa, 5 siideriä ja yksi pantteri myöhemmin - noin kolmelta aamuyöstä - suhailin tyylikkäästi taksilla kotiin. Seuraavana päivänä töissä vähän väsytti mutta fläshbäkit piristivät ja naurattivat. Ennen keikkaa perustettiin yhden naisen yhtye Metalliset Äänihuulet, jonka keikoissa on tietty jännitysmomentti. Iltaan kuului myös mysteerinen tuoksu, joka oli kovin tuttu mutta emme silti osanneet paikantaa mistä. Lopulta päätimme, että tuoksu oli suitsukkeen tai saippuan. Tai mahdollisesti suitsukesaippuan. En ole vieläkään ihan vakuuttunut...

Perjantai-iltana vietimme Cheeriopikkujoulua "punaisessa ravintolassa", josta on pikkuhiljaa tullut suosikkiravintolamme. Ruoka oli järjettömän hyvää ja sitä oli enemmän kuin tarpeeksi, syntisen herkullinen suklaakakku kruunasi vielä aterian. Ruokaakin parempaa oli seura, istuimme ja juorusimme oikein pitkän kaavan mukaan, suunnittelimme tulevia keikkoja ja muistelimme menneitä, nauroimme itsemme kipeäksi. Täydellisiä iltoja on harvassa ja tunnen itseni onnekkaaksi kun olen saanut niitä tämän porukan kanssa niin monta.

Ja koska taaskaan kaksi iltaa putkeen ei riittänyt, launtai-iltana paikattiin aukkoa Jennin Australiasta Suomeen muuttaneen työkaverin sivistyksessä. Jotenkin ihmeen kaupalla Anggilta oli jäänyt näkemättä kulttielokuva Cocktail. Tiedon aiheuttamasta järkytyksestä toivuttuamme järjestimme pikimmiten leffaillan. Elokuvan lomassa siemailimme tietenkin cocktaileja, ja teemalle uskollisina päädyimme loppuillasta drinkkibaari Shakeriin. Kotona olin semi-inhimilliseen aikaan, mutta nukkumaan pääsin vasta aamuyöstä netin yllättäen valvotettua pari tuntia. Syy valvomiseen oli niin mukava että vieläkin hymyilyttää ja jos oikein hyvin käy niin parempaa on luvassa. Ei siitä sen enempää, kel onni on se onnen kätkeköön ja muita latteuksia.

Eilen ajettiin Nurmijärvelle viemään joulutervehdystä Kylmänojantielle, ja näköjään perinteeksi on muodostunut että sinne ajetaan aina kertakaikkisen hirveässä lumimyräkässä. Menomatka oli vielä jokseenkin siedettävä, paluumatkalla pimeällä näkyvyys oli noin metrin auton nokasta ja maksiminopeus 40km/h. Vaan se ei tahtia haitannut, kaksi tonttua perillä ovat aina niin rajaton riemu.

Kun kaikkeen kivaan lisätään se, että ennen joulua on enää kaksi työpäivää ja uhkaavasti näyttää siltä että se joulu on vielä valkoinen, on hymy herkässä.