Minulla on ihan selvästi edellytyksiä ravintoloitsijaksi. Koulussa yksi kurssi perustuu kokonaisuudessaan tietokoneohjelmaan, joka simuloi ravintolan johtamista, päätöksiä ruokalistan suhteen, markkinoiden ja kilpailijoiden arviointia, taloushallintoa. The whole nine yards. Jokaisen vuosineljänneksen jälkeen muutokset lähetetään pelinjohtajalle eli opettajalle, jonka ohjelma puolestaan laskee miten mikäkin ravintola on pärjännyt. Tulokset palautetaan saman tien ja meidän ryhmän ravintola otti tänään yli 6000€ persnettoa. Lahjakasta toimintaa sano.

Hassuinta koko hommassa oli se, että kun tulokset räpsähtivät ruutuun, päällimmäisenä tuntemuksena oli vain lievä uteliaisuus: kuinkas tässä näin kävi. Ei harmia siitä että meni niin pieleen, ei pelkoa siitä miten tämä vaikuttaa arvosanaan. Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Opiskelumotivaatio on koko syksyn ollut pakkasen puolella, eikä ainakaan tämä päivä povaa hyvää jatkolle. Kesken jättäminen, koulun lopettaminen, luovuttaminen ei erinäisistä syistä ole vaihtoehto, vaikka se silloin tällöin mielessä käykin. Jostain olisi nyt vaan pakko löytää intoa kahlata läpi luentojen, harjoitusten, raporttien ja ryhmätöiden. Lopputyötä en uskalla edes ajatella, viis siitä että opinnäytetyöseminaari alkoi jo.

Nykyään vaan ihan muut asiat kiinnostavat ja innostavat yleensäkään saamaan mitään aikaiseksi. Ne muut asiat vievätkin sitten energian ja keskittymisen täysin. Sinänsä se ei ole ongelma vaan ihana asia, mutta ei siitä uraksi ole. Tämä harrastus tai elämäntapa kun tuppaa tuomaan paljon enemmän menoja kuin tuloja. Voin tässä ja nyt luvata, että koulut ja työt jäisivät siltä istumalta jos sellainen ihme jonain päivänä kävisi että tästä ruvettaisiin palkkaa maksamaan, jos tämä olisi rahallisesti puoliksikaan niin tuottoisaa kuin se on henkisesti. Eikä taaskaan tarvitsisi paljon järjen ääntä kuunnella :D