En pidä heräämisestä. Toki se on ilmiönä vallan positiivinen, merkki siitä ettei ole kuollut nukkuessaan. Prosessina se on vain niin mahdottoman ikävä. Silmäluomet ovat aamuisin tajuttoman painavat. Nenä on tukossa ja suuta kuivaa. Pää on jotenkin tavallista raskaampi, ajatukset sekaisin. Peiton väärällä puolella on ihan liian kylmä ja pörrösukat ihan liian kaukana. Toinen kylki houkuttelee paljon enemmän kuin omilla jaloilla seisominen. Poskelle tulee tyynyä ikävä.

Vaan jos muistaa nähneensä yöllä kivaa unta ei herääminen olekaan niin kamalaa...