Satu viis vee pääsi tänään Lintsille! Kolme tuntia laitteissa, vohvelit, jätskit, ranskikset ja karkit naamariin ja rahat peleihin. Tuliaisina kotiin pehmopingviini, lisää karkkia ja paha olo. Jossain käsittämättömässaä hetkellisen mielenhäiriön tilassa löysin itseni yhtäkkiä uuden vuoristoratavatkaimen Kirnun jonosta, ja silloinhan on tietenkin jo liian myöhäistä perua. Ennen kuin oikein ehdin tajuta mitä tapahtuu istuin turvakaaren puristuksessa, jalat heiluivat ilmassa ja keikkuvaa vaunua hilattiin kohti taivasta. Ja sitten se oli menoa! Viimeiseen kiepautukseen päästessä oli ehtinyt toipua "voi luoja mä kuolen tänne" -tunnelmasta ja tajusi yhtäkkiä että hei, täähän on oikeestaan ihan hauskaa! :D Mutta kattokaa nyt ite, ei tuohon kukaan täysjärkinen itseään vapaaehtoisesti pistä...


Parasta oli ehkä kuitenkin Sealifen haitunneli. Siellä voisin joskus istuskella tunnin tai pari, tuijotella ohilipuvia tummia hahmoja, haaveilla siitä että jonain päivänä koen ja näen saman sukellusmaskin läpi. Kännykällä ei hääppösiä kuvia oteta hämärässä liukkaasti liikkuvista tyypeistä, mutta kärsivällisyydellä ja hyvällä tsägällä pari jopa ihan haiksi tunnistettavaa otosta päätyi muistikortille.