Hetkeen ei taas ole ollut fiiliksiä kirjoitella. Aikaa olisi ollut sitäkin enemmän, olen nimittäin työtön. Työnantaja aloitti yt-neuvottelut ja silloin vielä naiivisti uskoin kun sanottiin että lomautuksilla saatetaan selvitä säikähdyksestä. Yt-neuvottelut päättyivät ja toimitusjohtaja kutsui huoneeseensa. Pahaa-aavistamattamona otin vielä kynän ja lehtiön mukaan kuvitellen että työtehtävä oli tulossa. Sen sijaan lähdin huoneesta irtisanomisilmoitus kädessä.

Niin toimitusjohtaja kuin kaikki muutkin vakuuttivat, että mistään henkilökohtaisesta ei ole kysymys, minusta ei ollut muuta kuin hyvää sanottavaa. Mutta kun porukkaa pitää vähentää niin raaka ja reilu peli on last one hired, first one fired. Vaikka oli hyvä kuulla positiivista palautetta ja tietää tehneensä työnsä paremmin kuin hyvin, se on kaksipiippuinen juttu. Ymmärrän tilanteen ja ettei ilmeisesti muuta vaihtoehtoa ollut, kuitenkin tuntuu niin väärältä saada lähtöpassit vaikkei ole mitään väärää tehnyt.

Rahallisesti tämä on tietenkin suurin isku. 4 kuukautta ehdin tottua säännöllisiin kuukausituloihin ja vaikkei niillä paljoa juhlittukaan ei tarvinnut sentään kolikkopulloa tyhjentää. Paljon suurempi harmi kuin raha on kuitenkin kivan työpaikan ja työkavereiden menetys. Sekä tietysti työttömyyden riesa, paperisota ja työkkärissä ravaaminen, uuden paikan etsiminen, hakeminen ja jännittäminen. Ja vaikka niin hyvin kävisikin, että uuden paikan saisi, taas pitää aloittaa alusta. Neljässä kuukaudessa olin ehtinyt oppia talon tavoille, tutustua ihmisiin, osasin työni. Nyt pitää aloittaa taas alusta.

Reilu kuukausi työttömyyttä on mennyt vaihtelevaa vuoristorataa. Välillä touhuan innokkaasti kaikkia niitä asioita, mitä en ehtinyt ja jaksanut työn ohella tehdä, setvin vaatekaapin sisältöä, järjestän kylppäriä uudestaan remontin jälkeen, käyn uimassa, kävelyllä, hemmottelen itseäni. Välillä istun tietokoneen ääressä aamuyöhön asti, nukun iltapäivään enkä saa hereilläollessanikaan mitään aikaiseksi, en jaksa lukea yhtäkään työilmoitusta, saatikaan sitten kirjoittaa hakemuksia, tunnen itseni laiskaksi ja saamattomaksi epäonnistujaksi.

Tänään on ollut niitä parempia päiviä. Heräsin suhteellisen aikaisin ja tein reippaana tunnin lenkin, kirjoitin sen jälkeen pari työhakemusta ja raportoin tilanteestani työkkäriin. Lähdin uudestaa kävelylle kun yksi hakemus pitikin laittaa perinteisellä postilla (kuka vaatii vuonna 2009 hakemuksen etanapostilla?!)  Olen laittanut ruokaa ja tiskannut, tehnyt manikyyrin. Suuria saavutuksia.

Huomenna lähdetään Tuitun luokse, tiedossa tutustuminen Kouvolan villiin yöelämään ja Peten keikka! Kivaa siis tiedossa. Kyllä tämä tästä.

Riemua päivään toi myös Davidin (Cook, siltä varalta että joku ei tiennyt kenestä on kyse...)  esiintyminen American Idolissa ja uusi video! Muutenkin Idol-huuma on taas vallannut. Vaikka mitään Davidin veroista ei ole tullut - eikä varmaan tule - tämän vuoden porukassa on monta hyvää ja yhtä ylitse muiden on vaikea valita suosikiksi. Tällä hetkellä aika vahvoilla on Adam, varsinkin ERINOMAISEN Ring of Fire -vedon sekä ah, niin ihanan Tracks of my Tearsin jälkeen, mutta ihan kannoilla hätistelevät Danny, Allison ja Kris.