No niin. Olenpa taas vallan ahkerasti jaksanut päiväkirjaa pitää. Yritetääs taas, töissä kun on lauantaiaamuna kovin hiljaista.

Kyllä, luit oikein. Töissä. Vajaan kahden kuukauden työttömyys ja epätoivoinen hakemusten lähettely päättyi toukokuun alussa kun sain lähtöselvitysvirkailija paikan Linda Linelta. Tiesin jo hakemuksen lähettäessäni, että todennäköisesti pääsen haastatteluun ja haastattelussa oli aika varma tunne, että saan paikan. Tiesin myös jo hakemuksen lähettäessäni etten tule pitämään työstä jota haen, tämä 3,5 vuoden kokemuksella lähtöselvitystyöstä. Mutta köyhällä ei ole varaa valita ja lama-aikana työstä kuin työstä pitää olla kiitollinen. Sinnikkäästä positiivisesta suhtautumisesta ja "työssäviihtyminen on asennekysymys"-päätöksestä huolimatta ensimmäiset kaksi kuukautta olivat lähes epätoivoisia. Jos jonkinlaista enemmän tai vähemmän paskaduunia on tullut kokeiltua, mutta jostain syystä tämä homma vie voiton niistä kaikista.

Vaan kaikkeen tottuu ja kun muuten elämä hymyilee niin ei paskastakaan duunista jaksa loputtomiin ottaa pultteja. Juhannuksesta eteenpäin vietin kuukauden ajan kaikki vapaapäivät mökillä ja säätkin suosivat. Laatuaikaa suvun kesken, saunaa ja uintia, grillausta ja iltanuotiota. Täydellinen irtautuminen kaikesta ja rentoutumista sanan syvimmässä merkityksessä.

Keikkoja on tähän kesään mahtunut huikeat kolme, meidän poikien siis. Kesäkuun alussa Lahdessa hikoiltiin helteessä, heinäkuun alussa meinattiin jäätyä kuoliaaksi Kuopiossa ja vihdoin heinäkuun lopussa oli Lohjalla sopivan lämpöinen ja kesän paras keikka. Näin jo mielessäni lastenkirjan nimeltä "Kultakutri ja kolme keikkaa". Liian kuuma, liian kylmä, juuri sopiva. Kolme keikkaahan ei Cheerioille riitä mihinkään, mutta pojat keskittyvät tekemään uutta levyä eikä enempää herunut. Vaan parempi vähän kuin ei mitään.

Kaupungissakaan ei ole ehtinyt pahemmin television ääressä tylsistyä, viimeiset pari viikkoa on tullut vietettyä kiitettävän ahkerasti baarielämää, joka alkukesästä jäi oikeastaan kokonaan. Tiialla kokeiltiin True Blood -juomapeliä: aina kun joku sanoo vampire, blood tai fuck otetaan huikka, samoin jos näkyy verta, puremista, tissit tai seksiä. Tai Eric. Pelin edetessä säännöt myös joustivat tarpeen mukaan, "Ne pussaa, se on lupaus seksistä!". Ilta jatkoi teinikaljoittelulla Kampin portailla ja päättyi Loosen kautta Mollyyn. Samalla viikolla ohjelmaan mahtui vielä  baarikierros Jennin ja Hipen kanssa sekä touhukänni Tiian ja CK:n kanssa Loosessa aaltojen myllerrystä ihmetellen ja vessapaperiansoja viritellen.

Kansainvälistä meininkiäkin on riittänyt, kun Poets-faneja ympäri Eurooppaa ja Amerikasta asti kokoontui fanimiittiin viime sunnuntaina. Enemmän kuin bändin tapaaminen (IIIK!) kiinnosti nähdä ulkomaalaisvahvistuksia, joiden tapaamisesta on pahimmassa tapauksessa useampia vuosia. Sunnuntai-ilta päättyikin iloisaan illalliseen Vilman ja Dannyn kanssa ravintola Centralissa, suosittelemme lämpimästi ruoan puolesta, vaikka tarjoilu kipittävästä tädistä huolimatta hieman takkuilikin. Tiistaina oli vuorossa ilta Mollyssa Tanska-, Saksa- ja Amerikkaosaston kanssa, sekä erittäin hauska uusi tuttavuus ihan kotikulmilta. Iloinen humala kolmesta siideristä ja kiltisti viimeisellä bussilla kotiin, hymyillen niin että poskiin sattui.

Keskiviikkona oli vuorossa kauan ja hartaasti odotettu Phoenix Effectin keikka, ja mahtavuuttahan se oli, kuinkas muuten. Heiluin toisessa rivissä kuin heikkopäinen, onnesta litteänä ja fiiliksissä, ja kun viimeisenä encorena lähti Lambretta-cover Bimbo meinasivat appelsiinimehut vodkan kera mennä väärään kurkkuun innosta hyppiessä. Vauhti oli päällä jo ennen keikkaa kun tanskalaisvahvistus intoutui kirjoittamaan nimmarit koko porukan rintavarustuksiin (Because I'm famous!) ja meno jatkui ydinporukan siirtyessä Looseen. Siellä ei ehditty kauaa olla kun Tiia ja allekirjoittanut saivat elämänsä järkytyksen, tosin erittäin miellyttävän sellaisen: Petteri Summanen käveli sisään! Vartin verran pähkäiltiin eestaas kun eihän sitä nyt voi baari-iltana mennä fanit häiritsemään mutta eihän me voida tällaista tilaisuutta jättää käyttämättä mutta miten me nyt ja eihän haluta olla ärsyttäviä häiriköitä mutta pakkohan se on mennä sanomaan edes moi! Vihdoin pähkäilyn päätteeksi uskalsimme varovaisesti ja anteeksipyydellen lähestyä ja niinhän siinä kävi että plakkarissa on kaverikuva ja halit kaupanpäällisiksi. Mukava mies siis. Pilkun jälkeen porukkamme hoiperteli vielä Pikku-Jaskan herkkuja nauttimaan ja lokkeja hämmästelemään (There's four of them!) ja aamun ensimmäisellä junalla kotiin.

Torstaina ei sitten ollutkaan yhtään väsy eikä krapula kun suuntasin treffeille... Sen verran historiallisesta tapahtumasta tässä elämässä kyse, että jännitti osaanko ollenkaan käyttäytyä, mutta hyvinhän se meni. Ihan kivaa oli, mutta kun ihan kivaa vain ei oikein riitä. Viihdyn sinkkuna ehkä liian hyvin kun en ole tästä olotilasta valmis luopumaan ennen kuin joku vie kunnolla jalat alta, ja nyt niin ei vain käynyt. Siispä Jenniä lainatakseni ei muuta kuin uutta matoa koukkuun :D Tai sitten ei.

Eilen lähdettiin yhtäkkiä yllättäen Lintsille Vilman ja Dannyn seuraksi, Hanekin hurautti reippaasti Järvenpäästä kieppumaan laitteissa ilman muksuja. Lapsenmielisyyttä riitti ihan tarpeeksi omasta takaa, laskin illalla että 6 tunnin aikana tuli käytyä laitteissa 19 kertaa. Parasta herkkua oli kesän uutuus Salama, hillittömän hauska vuoristorata jossa ei koskaan osannut arvata mihin suuntaan kiepsahtaa mutta silti meno oli pehmeää ja mukavaa. End of mainos. Törsättiin rannekkeisiin joilla pääsee myös Sealifeen (HAJT!) ja kuinkas ollakaan, kympin lisämaksulla ei saanut vain merimaailman ihmeitä vaan ylimääräisen päivän! Eli tänään koko hauskuus uusiksi. On niiiin kivaa olla kakara.